Saamme aika-ajoin asiakkailtamme palautetta. Tässäpä yksi kattava arviointi/kommentti komposiittilaudasta sensuroimattomana:

Kävi niin, että tykästyin terassilaudan ominaisuuksiin ja ulkonäköön siinä määrin, että työmaa laajeni alkuperäisestä suunnitelmasta. Ts. laudat loppui kesken ja lisää pitäisi siis saada. Terassia on käynyt katsomassa tuttavat ja sukulaiset ja kiinnostusta tuntuu herättävän.

Kokemusta on nyt yhdestä kesästä ja yhdestä talvesta; lämpölaajenemista on havaittu, mutta ei mitenkään haitaksi asti. Näin erityisesti siksi, että tein terassoinnit ilman pitkittäisjatkoksia. Laitoin komposiitin myös terassin lasitetun osan lattiaksi ja hyvin toimii siinäkin: mukavan lämmin jalalle viileälläkin. Talvi oli mitä oli ja terassikansi keräsi jäätä koko ajan. Suolasin sen tavallisella suolalla, kun en saanut aikaisiksi hankkia sitä sinun aiemmin suosittelemaa ureapohjaista ainetta. Hyvin toimi suolakin. Pintaan jäi kuivuessa vaalea kerros, joka lähti lakaisemalla ja pesemällä pois. Mitään jälkiä ei jäänyt. Kissa tai joku petolintu tappoi varpusen terassille ja sotki laudan verellä. Se näkyy vaaleassa pinnassa, eikä lähtenyt vedellä ja saippualla. On kyllä jo nyt vähän vaalentunut.

Vaalentumisesta puheenollen, hyvin näyttää kestävän etelä-länsipuolen aurinkoa. Otsalaudat jäi viime syksynä laittamatta ja kun nyt ne keväällä laitoin, oli alkuun väriero havaittavissa. Tämä on nyt kuitenkin jo käytännössä kadonnut. Tarvittaessa on siis helppo vaikka vaihtaa lautoja kanteenkin. Tai olisi, jos ei tarvitsisi laittaa keskelle ruuvia lämpölaajenemisen vuoksi. Tämä on ainoa huono puoli, mitä on tullut esille.

Vaihtoehtoja selvitellessä kävi ilmi, että UPM oli muuttanut myymänsä komposiitin rakennetta. Uuden laudan ulkonäkö oli todella muovinen ja keinotekoisen näköinen. Jos olikin alkuun vaihtoehto, niin ei olisi sitä enää ainakaan meille. Suosittelen tätä kyllä muillekin ja voin tehdä sen vilpittömän tyytyväisenä. Samaa ei voi sanoa monesta muusta tuotteesta tällä työmaalla.

– Marko Itkonen